19. tammikuuta 2014

Anaheimin matka osa 4

Sitten olikin jo vuorossa perjantai 19.1.2014.
Tieto ei ollut kulkenut meille ajoissa, että perjantaina on 
vain etukäteen varattavissa olleita workshoppeja. 
Mutta ei hätää, me ollaan hyviä tekemään uusia nopeita suunnitelmia.
Ensin kipaistiin postiin, kun toisilla oli lähetettävää Canadaan
ja me tarvittiin postimerkkejä kortteihin.



Joten lähdettiin Disneys DownTowniin shoppailemaan tuliaisia!


HIMillä on keikka tiedossa tuolla maaliskuussa!















Perjantai illalla oli sitten CHA juhlat messukeskuksene ja hotellien väliin jäävällä alueella.
Tilaisuudessa oli bändi soittamassa, ruokaa tarjolla (ostettava toki oli), tunnelmallisia
sisustuksia ja tuttujakin :D






 ja olihan paikalla myös tuttuja - Elina ja Emmo!!

 Paikalla oli myös kaksi arvontaa -
ilmainen ja maksullinen.
Minä voitin maksullisesta tälläisen setin!

lauantai-tiistai olivatkin sitten pitkälle CHA messuja ja niistä kerron ihan omalla
poistauksellani - sitä ennen kerron muilta osin matkasta.




Jehkotar

Ei kommentteja: