24. toukokuuta 2015

syötävän suloisia ihania pentuja - kissan pentuja!

Sain 4vko ja 3päivää sitten viestin Tuhkimon - minun oman ragdoll kissai kasvattajalta viestin, että eilen olin Arielille (Tuhkimon täyssisko) syntynyt 4 suloista pentua, jos minua kiinnostaa. Keskustelujen ja harkintojen jälkeen lähdin tänään Poriin katsomaan näitä suloisia. Pentueeseen oli syntynyt yksi ruskea uros, yksi sininen naaras ja kaksi sinistä urosta. Minun ehdoton tavoite on ollut jo pitkään sininen urospentu. Joten nyt tilanne näytti loistavalta.


Ajatus työ oli mennyt jo niin pitkälle, että ainut este päätökselleni olisi taloudellinen puoli, mutta onneksi ihana kasvattaja oli jo vilauttanut vaihtoehtoja sen hoitamiseen. Joten tänään lähdin jännittyneenä tapaamaan ihania suloisia pentuja ja kahta kaunista aikuistakin ragdoll kisua. 


Joten se reilu tunti meni kuin siivillä tuolla pentujen keskellä. Ne ihanat untuvikot oli kyllä niin vikkeliä, että oli välillä työtä saada otettua kuvia pennuista. Mutta oli ne suloisia!

 

Ariel, joka on pentujen äiti, niin on tosiaan meidän Tuhkimon täyssisar, eli samasta pentueesta.  Hieman selän puolelta eri värinen kuin Tuhkimo ja pientä eroa, mutta ne kasvojen ilmeet, pään käännökset yms. pienet mikroilmeet. Ihan kuin olisin Tuhkimoa katsonut kun Arielia seurasin. Tässä äiti nukkuu toisen sinisen pojan kanssa!


Nämä oli kyllä jo varsin vikkeliä menemään ympäri huonetta. Kuvien ottaminen oli oma haasteensa.


Ruskea pentu erottui selvästi muista, mutta nämä sinertävät - mä menin ihan sekaisin. Mikä on uros ja mikä on tyttö... joten en edes yritä joka kuvasta sanoa kuka on missäkin kuvassa. Vaikka mulla aavistu siitä onkin. Kuten tässä kuvassa minusta on kysessä sininen tyttö. Mutta voi olla, että mua on taas pennut huijanneet!!



Kasvattajan perhe ei ole vielä varma mikä pennuista jää heille itselle. Siksi emme ottaneet tarkkoja kuvia "siitä herrasta" joka meille tulee, koska emme ole vielä varmoja kumpi se sinisistä herroista on. Minulle sillä ei ole merkitystä niin valtavasti, joten kasvattaja valitsee ensin ja sitten minä!




Tänään tein sitten elämäni ensimmäisene varauksen kissan pennusta. Meille muuttaa heinäkuun puolessa välissä sitten sininen poika kisu, jolle on jo (kutsuma)nimikin valittuna. Se tuli mieleen, kun kasvattaja kertoi millä tavalla pentujen kasvattajan antamat nimet tulevat aikanaan rakentumaan. Mutta meidän Herran nimi kerrotaan sitten kun Herran kaikki tiedot on selvillä.


Tässä hän on 50% todennäköisyydellä. Eli tässä on varmasti toinen sinisistä pojista - joten onko tämä meidän Herra vai jonkun muun Herra... sen aika näyttää. Nämä upeat suloiset veijarit painaa nyt 500g ja sitten 8vkon päästä kun kotiutuu meille niin painoa on n. 2kg (arviolta). Joten huimasti nämä kasvavat lähiaikoina.



Ymmärtänette varmaan että täällä on sydän sulaa vahaa!!
Kissamaiset terveiset meidän kissalasta!

Taru ja meidän kissapedot Minttu, Zorro, Ruska, Tuhkimo ja Herra

Ei kommentteja: